Tevella ja Eduks tekivät tänä syksynä yhteistyötä.
Tevella lahjoitti käyyttöömme työpajakiertueille Legon Koodauksen pikajunan, sekä Glow and Go Botin ! Molemmat saivat innostuneen vastaanoton ja erityisesti ilahdutti, että kerrankin myös pienille oli jotain.
Glow and Go Bot on ohjelmoitava kilpikonna, joka opettaa lapsille muun muassa syy- ja seuraussuhteita. Botti on suloinen ja houkuttelee lasta tutustumaan siihen. Ääni- ja valotehosteet herättävät lapsen mielenkiinnon. Botti voidaan rajoittaa yhteen liikkeeseen tai kymmenen komennon sarjaan. Botilla on myös tanssitila, jolloin lapset voivat liikkua ja matkia robotin toimintoja. Botti on suunnattu 10kk:n iästä alkaen aina 4-vuotiaisiin asti.
Legon koodauksen pikajuna on suunnattu 2-vuotiaista alkaen. Koodauksen pikajunan avulla on helppo esitellä koodauksen peruskäsitteitä, joiden avulla on helppo innostua tutkimaan ja oppimaan lisää. Koodauksen pikajunan avulla voidaan harjoitella muun muassa ongelmanratkaisutaitoja, kriittistä ajattelua sekä yhteistyötaitoja. Junalla voi leikkiä perinteistä junarataleikkiä tai yhdistää leikkiin eri värisiä toimintopalikoita, jotka antavat junalle eri käskyjä. Toimintopalikoiden avulla lapsi voi alkaa suunnitelmallisesti ohjelmoimaan junaa esimerkiksi haluttuun suuntaan tai saada aikaan ääniä. Perinteisen duploleikin päivitetty muoto!